perjantai 5. kesäkuuta 2015

KAKSI VIIKKOA TÄYNNÄ - KATSE KOHTI TULEVAISUUTTA


Pari päivää ennen kaksiviikkoispäivää alkoivat silmäluomet raottua ja nyt mustilla vipeltäjillä on kaikilla jo silmät auki. Näkökyky ei vielä ole kovin häävi, mutta kavereiden kanssa näkee jo vähän leikkiä ja suunnistaa pentulaatikon reunoille tarpeita tekemään. Kävelykin muistuttaa jo kävelyä, mutta silti välillä kierähdetään ukemilla ympäri, kun jalat eivät pysykään vauhdin perässä. 

Haukutaan ja muristaan. Leikitään vähän, mutta ennenkaikkea syödään ja nukutaan. Siitä on kaksviikkoisen pennun päivä tehty. 

Pentuset saivat kaksiviikkoissynttärin kunniaksi ensimmäisen matolääkkeensä - eivät tykänneet. Ja manikyyri suoritettiin 180 pikkukynnelle. Nyt säilyy mammakoiran mahanahka viilloilta. 

Kuvia laittelen, kunhan kameraan saadaan pattereita, saamaton kasvattaja on unohtanut ostaa niitä jokaikisenä päivänä tällä viikolla. Tänään menen ne hakemaan! 


9 päivän ikäiset marsut


12 päivää

12 pvää

Siskokset 2vkoa 2pvää

Miss Red

Keltainen Ninja ja Miss Green
Miss Green

Mr Lilac

Mr Yellow

Pennut saivat lapsi- ja aikuisvieraita

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti